Matkustamisen suola

Olen sanonut tämän moneen kertaan. Ei ne nähtävyydet, tuliaiset vaan ihmiset tekevät matkasta elämyksen.

Maanantaina huonekaverini Maxim kutsui minut lenkille ja myöhemmin sain kuvata ja ohjata videon hänen tekemästään rapistä.

Tänään Covina, joka yöpyy saman kolmikerroksinen punkan alapedillä kuin Maxim, kysyi minua seurakseen kaupungille. Hän on karkeasti ikäiseni rouva Argentiinasta, mutta nyt työskentelee Euroopassa. Marokko on hänelle yhtä aikaa lomakohde, mutta myös paikka etsiä muutaman sukupolven takaisia eurooppalaisia ja pohjoisafrikkalaisia juuriaan.

Minulle tuttavuus toi hänen uskomattoman kykynsä murtaa jää välittömästi lähes minkälaisen vastaantulijan kanssa hyvänsä sekä kiinnostuksen Tangerin rikkaaseen juutalaiseen historiaan.

Kun olin esitellyt hänelle Gran ja Petit Soccon aukiot lähdimme etsimään niiden välistä, Googlen mukaan jossain Medinan kujien syvyyksissä sijaitsevaa Synagogaa.

Ensin löysimme seinästä synagogasta kertovan kyltin. Emmin, oliko meidän edes kohteliasta kulkea pitemmälle aina kapenevia käytäviä pitkin kunnes yhtäkkiä satuimme portille, minkä edessä oli opas yhden perheen kanssa juuri menossa sisään.

Olen aikaisemmin käynyt synagogassa vieraillessani New Yorkissa ja tuolloin opin varmistamaan, etten vahingossakaan loukannut kenenkään käytäntöjä tai tapoja. Nyt yritin pitää nämä mielessäni, mutta kaksi ystävällistä vanhaa herraa hymyillen hätistivät meidät sisään, esittelivät jumalanpalvelussalin ja pienen sen yhteydessä sijainneen museon.

Kaikessa vaatimattomuudessaan ja pikkutarkkuudessaan tila tuntui viattomalta ja harrasta. Melkein liikutuin itsekin vanhojen herrojen innokkuudesta ja vilpittömyydestä heidän esitellessään monesti sorretunkin uskon palveluspaikkaa.

Kokemus oli suuri eikä maksanut mitään. Ja mikä olennaisinta, en olisi koskaan osannut etsiä, löytää ja kokea moista ilman toisia, matkan varrella kohtaamiani ihmisiä.

Author: Seppo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.