Pikatreffeillä Picasson kanssa

Eilen olin vähän ihmeissäni, mitä tehdä Lyonissa ja miten parhaiten käyttää siellä se vähä aika, mitä minulla oli. Mutta tänä aamuna, kun bussi saapui Madridiin, oli minulla jo suunnitelma olemassa.

Olen käynyt kaupungissa aiemminkin, pitkän viikonlopun mittaisella pikalomalla. Tuolloin olin turistina ahmia kaikki ne kiertoajelut, yksityisten ihmisten AirBnB:n kautta tarjoamat elämykset ja taiteen, minkä sain viiteen päivään sullottua.

Nyt halusin nähdä yhden asian, yhden Picasson kuuluisimmista teoksista, Guernican, mikä on esillä Museo Reina Sofiassa. Melkein vieressä sijaitseva Museo del Prado on suurempi ja pitää sisällään enemmän merkkiteoksia, mutta olin järkähtämätön oman salamapäätöksen kanssa.

Paitsi matkassa oli yksi mutta!

Olen liikkeellä hyvin niukalla budjetilla, alle 30 euroa per päivä elämiseen ja lippu museoon maksoi 18 euroa. Niin kovasti en halunnut teosta nähdä, että olisin ollut valmis olemaan syömättä. Mutta minulla oli hihassa ässä, joka toimii satunnaisesti.

Niinpä seisoin hyvissä ajoin ennen kymmentä, kun museo aukeaa, kolmen australialaisen harmaan rouvan takana liputtomien jonossa ja toivoin parasta, sillä minulla ei lorvimisen lisäksi ollut kummoista varasuunnitelmaa.

Suurin osa paikoista, mihin olen maailmalla pressikorttia näyttänyt eivät ole yhtä avuliaita kuin Suomessa oli sitten kyseessä Ateneum tai Messukeskus. Iloisia poikkeuksia olivat Metropolitan museum of art (MET) ja Museum of Modern Art (MOMA) New Yorkissa.

Onnekseni Madridissa kortti toimi myös!

Narikan ystävällinen setä vilkaisi rinkkaani, totesi samantien, ettei tuo mahdu tavalliseen lokeroon ja tuli avaamaan minulle yhden varalla olevan jättilokeron. Ilman tähän mennessä kaikkialla mukanani raahaamaa rinkkaa astuin sitten sisälle itse museoon. Enkä missannut taakattomuuden ja taiteen henkeä avartavan vaikutuksen välistä symboliikkaa, vaan heittäydyin siihen täysillä. Jopa siinä määrin, että sain museossa hoidettua ilmaiseksi myös joka-aamuisen käynnin miestenhuoneessa, mikä on näin busseissa vietettyjen öiden välissä osoittautunut pieneksi haasteeksi, kun en halua käydä niissä kaikkein tuoksuisimmissa läävissä, mihin saattaisi päästä jonkin pikkukuppilan takahuoneessa.

Monin verroin kevennettynä saatoin sitten keskittyä taiteeseen. Aloitin rauhallisesti, kävin läpi vähemmän kuuluisia huoneita, joissa oli kuitenkin sellaisia töitä muun muassa Salvador Dalilta, mitä on aivan turha odottaa näkevänsä Suomessa.

Kunnes viimein tulin siihen huoneeseen. Teos on valtava, noin kolme ja puoli metriä korkea ja melkein kahdeksan leveä. Sen kummallakin puolella istui virkailija vahtimassa, että parin metrin päässä työstä narun takana seisova yleisö käyttäytyy, pitää kamerat piilossa ja antaa kaikkien nauttia.

Maalaus on edelleen upea, mutta äimistyksen sijaan päälimmäinen tunne oli turvallisuus. Teos aikanaan herättänyt paljon kohua sen tylyn sodanvastaisen sanoman vuoksi. Maailma kun ei ole muuttunut mihinkään, on viesti edelleen yhtä tärkeä.

Kävelin rauhassa työn ohi, kävin vielä katsomassa muutaman huoneen, mutta kyllä se henkinen lataukseni oli purkautunut Picasson kanssa.

Kävin vilkaisemassa sitä vielä toistamiseen ennen kuin poistuin takaisin rinkan verran olemista painavampaan. maailmaan.
Lounaaksi munapannu (Huevos Rotos) iberialaisittain, torkut puistossa ja olin valmis vielä viimeiseen bussiyöhön.

Huomenna päättyy matkani ensimmäinen vaihe ja kaikki muuttuu joksikin aikaa.

Author: Seppo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.