Ihmisten kohtaamisen rikkaus

Hostellielämä voi olla todella sosiaalista.

“Kahvisi tuoksuu upealta”, tyttö sanoi englanniksi. Olimme keittiössä Tukholman Norrmalmilla sijaitsevan hostellin kellarissa. Olin herännyt kuuden jälkeen ja hipsinyt kahdentoista punkan hostellihuoneesta jo illalla kokoamani repun kanssa, etten herättäisi huonetovereitani kolistelemalla peltistä varastokaappia.

Vasta nyt Tukholmassa pääsin käyttämään mutterikeitintäni, jota olin raahannut repussani läpi Baltian, Puolan, Saksan ja Tanskan. Olin juuri jauhanut pussissa tuomani pavut varta vasten reissuun hankitulla pienellä kahvimyllyllä ja täytin keitintä, kun toinen kahdesta keittiössä ranskaksi keskustelleesta nuoresta naisesta aloitti keskustelun.

Kiitin niin kohteliaasti kuin osasin ja kysyin mistä hän on kotoisin. Selvisi, että he ovat Belgiasta ja heillä on yhteensä kuudentoista hengen seurue, jonka kanssa he olivat olleet viettämässä perjantai-iltaa ja olivat edelleen sillä tiellä. Aamupalaksi he keittivät hostellin ilmaiseksi tarjoavaa pastaa ja söivät sen sellaisenaan suolan ja öljyripauksen kera.

“Mitä sinä teet?” Hän kysyi hetken päästä.

“Minä olen valokuvaaja ja graafinen suunnittelija”, vastasin.

“Cool”, hän sanoi.

“Jos olisin menestynyt, en kai majoittuisi hostellissa”, sanoin naurahtaen.

“Kyllä minä silti tulisin hostelliin, vaikka olisin rikas”, hän sanoi hartioitaan kohauttaen tavalla, mikä toi niin mieleen stereotypiat italialaisista ja ranskalaisista.

“Olet itse asiassa oikeassa”, vastasin hetken pohdittuani asiaa. “Täällä saa keskustella ihmisten kanssa. Olin kerran viikon yksin Pariisissa. Yövyin hotellissa, enkä jutellut kenenkään kanssa koko reissun aikana ja tuntui, että sekoan.”

Author: Seppo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.