Hukassa, tahallaan

Lämmin päivä Hampurissa.

Puisto näytti rauhalliselta. Ihmisiä istui nurmikolla ja puistoteillä. Olin lähtenyt kävelemään ensin kohti Reeberbahnia, joka oli ehkä kilometrin päässä Hostellilta, mutta nopeasti ajauduin vain seuraamaan kaikkein mielenkiintoisimpia katuja. Täyteen pakattujen ravintoloiden ohi ja junaradan alitse. Jossain vaiheessa kävelin uudelleen saman radan ali toisessa kohtaa ja alueelta, missä talot olivat hienoja ja kalliin näköisiä ellei graffiteja olisi ollut joka puolella. Ja kadunkulman arvokkaan julkisivun viereen puuhun oli rakennettu yli kahden metrin korkeuteen hulppea puumaja.

Ja seuraavassa korttelissa oli se puisto!

Reissaaminen Keski-Euroopassa on tasapainottelua palelemisen ja ylipukeutumisen välillä. Öisin vetää vielä pakkaselle, mutta päivällä auringossa ja tuulensuojassa käy jo mielessä, että “polttaako tässä vielä naamansa?”

Hetki penkillä oli oikeastaan ensimmäinen pysähtymiseni koko päivänä. Aamulla olin juossut kuvien perässä Hampurin satamaan, jotta tavoittaisin valon oikeasta kulmasta (no en tavoittanut!), join liikaa kahvia ja juoksin vielä lisää, kahviloiden ohi, lauantaiaamun markkinoiden läpi peläten, etten löydä tänään yhtään kivaa kuvaa!

Penkillä, hukassa, jossain päin Hampuria aurinko lämmitti ja tuuli kylmetti sormet, mutta vedin syvään henkeä ja otin muistikirjan esiin. Muistin, ettei minun tarvinnut olla missään juuri nyt, eikä minua kukaan muu hoputtanut juuri nyt kuin minä itse.

Author: Seppo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.