Hyllyn täydeltä muistoja

Nykyisen minäni kirjahyllyä ja kuvassa artikkelin tarinan ikäinen minä

Neljä tai viisivuotias minä seurasi jännittyneenä, kun savikiekko liukui kirjahyllyn alaosan levysoitinkaapin alaspäin aukeavan luukun saranan väliin. Tiesin, että rako kapenee, kun ovi aukeaa kokonaan. Kuin hypnoosissa hivutin kantta alaspäin. Jostain syystä minun oli pakko saada nähdä, miten äänilevy rikkoutuu?

Ja kun se viimein halkesi, koin että se oli vahinko.

Meillä oli vain kaksi savikiekkoa: Isän torvisoittoa ja Georg Malmstenin “Karhunpoika sairastaa”, eikä kumpikaan kiinnostanut minua silloin sen enempää kuin nytkään. Nyt, melkein viisikymmentä vuotta myöhemmin puran samaa hyllyä ja huomaan vain miettiväni, että olisiko sillä levyllä ollut jotain rahallista arvoa?

Minusta on tosiaan tullut niin tylsä!

***

Hylly on toimiva ja muunneltava, pähkinäisen ruskeaa puuta. 2014 sisustussuunnittelija Teuvo Loman nostatti mielipidemyrskyn sanoessaan, että kirjahyllyt ovat muinaismuistoja.

Mutta oikeasti! Milloin viimeksi minä olen lukenut kirjan? Oikean painetun kirjan, eikä mitään ohimennen näytöltä lukaistua englanninkielistä paranormaalia fantasiaa?

En muista. Miten näin on päässyt käymään?

***

Tilaa oman persoonan puutarhassa, ihmisyyden muurien sisällä on vain yhden henkilön verran. Jokainen idea, teko, työ ja velvollisuus on taimi, jonka sinne istutan.

Päivien, kuukausien ja vuosien myötä hennoimmat ja ainutlaatuisimmat versot tukehtuvat myytävää satoa tuottavien ja ihastusta herättävien kasvaessa muita nopeammin. Ne vievät kaiken ravinnon ja valon.

Puutarhasta liikenee satoa riittävästi hengissä pysymiseen, mutta ilmatilaa vapaille ajatuksille, taiteelle, elokuvalle tai hiljaiselle lukuhetkelle olohuoneen nojatuolissa sieltä on turha etsiä.

***

Kelpaako monta elämänkaarta nähnyt kirjahylly enää kenellekään? Kun kierrätyskeskus viimeksi kävi kotoani hakemassa virattomaksi käyneitä huonekaluja, he eivät suostuneet ottamaan koko kansan tunteman Lundian hyllyelementtejä kyytiin lainkaan.

Silti asettelin vanhan ja rakkaan hyllyn osat, laudat, rangat, ovet ja ruuvit, nätisti isän vanhan makuuhuoneen seinää vasten. Jos vielä keksin niille pelastuksen? Jotain arvokkaampaa kuin sorttiaseman!

Tein siinä samalla itselleni uuden vuoden lupauksen. Haluan vielä näyttää osaavani lukea oikean kirjan! Ja nauttia siitä!

Author: Seppo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.