Hyvää ja kaunista, unelma auringosta

Esimerkki minulle tyypillisestä katuvalokuvauksesta

Eilen aurinko hätisti minut pyörän selkään ja kuvausmatkalle Helsinkiin. Ensin murehdin, että pahoitan mieleni huitomalla kaupungilla kameran kanssa ilman suunnitelmaa ja löytämättä mitään mielenkiintoista. Niin on käynyt ennenkin.

Mutta ei, jo menomatkalla valo löi vasten kasvoja täydeltä laidalta ja keväisenä. Päätin että, vaikka reissusta ei tulisi yhtään kuvaa, oli pelkkä liikkeelle lähteminen, liikunta ja aurinko riittävä saavutus.

Arjesta kaunista

Esimerkki minulle tyypillisestä katuvalokuvasta
Helsingissä inhoan kadunvarsia täyttäviä rumien autojen massoja mutta rakastan vanhaa rakennuskantaa ja aamupäivän auringon leikkiä kortteleiden välissä ja heijastavilla pinnoilla.

Kun otan kuvia asiakkaille, on tehtäväni usein rajata, ohjata ja hakea sellainen kulma arkiseen ja tavalliseen, että kuvasta välittyy jotain kaunista ja erityistä.

Tein sitä aluksi myös silloin, kun kuvasin ihan itseäni varten. Kiukulla päätin, että tästä liian uudesta ja liian tylsästä kaupunginosasta pitää löytää edes jotain mielenkiintoista: näkökulma, yksityiskohta tai sääilmiö. Usein onnistuin, mutta ajan mittaan leikki kävi tylsäksi. Rumasta asuinalueesta ei kuvien myötä tullut yhtään sen kauniimpi tai eksoottisempi.

Kaunis arki

Sittemmin, kun kuvaan omaksi ilokseni, olen kääntänyt kuvion toisin päin. Kun löydän jotain kaunista, haaste sen näkemyksen, tunnelman tai tilanteen kaappaamisesta kaksiulotteiseksi neliöksi on monin verroin mielenkiintoisempaa ja haastavampaa. Vaikka olisin kauniista saanut tallennettua vasta yhden kömpelön ruudun, muistan sen tunteen hyvin. Voin aina palata sen ääreen ja kokea sen yhä uudelleen.

Minkälaista kauneutta minä löydän arjesta
Oikea aika ja paikka yhdistävät valon ja arkitodellisuuden usein hämmästyttävällä ja täysin ennakoimattomalla tavalla.

Eilisestä keikasta tuli kuin itsestään matka vanhojen kokemusten äärelle ja niihin uudelleen rakastumiseen. Kävelin tuttuja ja vähemmän tuttuja katuja poimien talteen välähdyksiä ihmisistä valon ja varjon molemmin puolin: juomassa kahvia, hortoilemassa lounaspaikkaa etsien, kukin omassa kontekstissaan.

Katsoja voisi sanoa: ” sähän oot ottanu tällaisen kuvan varmaan sata kertaa!”

Ja minä vastaisin siihen: “Etkö näe, näissä on niin paljon enemmän ilmaa ja lyyrisyyttä ja pakottomuutta”.

Ihan puppua siis! Mutta minulle eilisen kuvat edustavat vapautta, iloa, kevättä ja kauneutta. Ja riittää, että minä itse näen sen.

Jos sinäkin näet, on se plussaa siihen päälle!

Author: Seppo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *