Löytöretkeilyn paluu

Marjapensas kasvaa keskellä kivistä kaupungin katua.

Matkustamisesta on tullut liian helppoa!

Aamulla heräät omasta sängystäsi ja lounasaikaan mennessä olet jo toisella aikavyöhykkeellä erinäköisten ihmisten keskellä tuntemattomassa maassa.

Lentäminen on tavallista, Google nakertaa läpi kielimuurin ja muovilla maksaessa ei tarvitse edes tietää, miltä paikallinen raha näyttää.

Kaikki on niin turvallista ja vaivatonta, että ostamme käsikirjoitettuja seikkailuja, jotka tarjoavat meille ne muistot ja elämykset, joista voimme kertoa kotona kavereille ja muistella lämmöllä sitten märkinä ja pimeinä syysiltoina.

Henkinen pakkolasku

Olen useana vuotena peräkkäin onnistunut tekemään kahdesta kolmeen edellä kuvatun kaltaista matkaa ja nauttinut olostani, kunnes kesällä -19 sisäinen mittari täyttyi.

Matkustin kahden poikani kanssa muutamaksi päiväksi Reykjavikiin, Islantiin (mistä olen kirjoittanut erikseen toisaalla tässä blogissa). Maa oli juuri niin erilainen ja oudon viehättävä kuin monet sanovat, mutta jokin jäi hiertämään sisälläni.

Islanti on Euroopan tasolla kaukainen kohde, mutta maailman tasolla lähellä. Lentoliikenteen massiivinen risteyspaikka ja siitä lisäpontta saava suurimittainen turismiteollisuus ovat hämmentävässä kontrastissa sen kanssa, että vulkaanisen maaperän ja lämmön talteenoton vuoksi maassa kiinteistöjen lämmitys on niiden koosta riippumatta lähes ilmaista ja täysin päästötöntä.

Ratsastussafarilla Islannissa. Sateisessakin säässä vulkaaninen maisema tuntuu erityiseltä.
Islantilainen polle käyttäytyi, jos ei tarvinnut
roudata turisteja sateessa ja sai syödä, kun
siltä tuntui.

Lentämisen ja sen päästöt ovat painaneet mieltäni pitkään. Monta vuotta ajattelin lentäväni niin harvoin, että se ei vaikuta maailman tilaan millään lailla. Olin oikeassa siinä, että minun toimintani vaikutus lentomatkailun kokonaispäästöihin on mitätön, mutta sikäli väärässä, että kaikki todelliset muutokset tapahtuvat sisältä ulospäin ja yksilöstä yhteisöön.

Ja niin kauan kuin väistelen vastuuta ympäristöstäni, minun on turha nyrpistää nenääni muiden kulutuskäytökselle.

Sen jälkeen olen lentänyt kerran lipuilla, jotka olin hankkinut ennen Islannin matkaa ja surrut niiden elämysten ja kaukomatkojen perään, joita en pääsisi koskaan kokemaan.

Kun maailma lopetti pienenemisen

Vuoden -19 suuria löytöjäni oli junamatkailu ja vuosiviisumi Venäjälle (joista kummastakin olen kirjoittanut monessa eri postauksessa). Juna on laskennallisesti vähäpäästöisin matkustamisen muoto ja itärajan takaa kiskot jatkuvat Pietariin, Moskovaan ja pidemmällekin.

Vuoden -20 suuri oivallus oli (yllätys, yllätys!) koronavirus. Ei sulun aiheuttama peura ajovaloissa tunne saati peruuntuneet kolme ulkomaanmatkaa vaan polkupyörä.

Lopetin julkisten liikennevälineiden käytön maaliskuussa ja sen jälkeen kulkenut enimmäkseen polkupyörällä. Yhtäkkiä Helsinki olikin yli tunnin matkan ja kovan hikoilun päässä.

Ensin se tuntui rasittavalta, sitten harmittavalta, mutta viimeistään juhannuksen jälkeisen helleviikon myötä todelliselta elämykseltä!

Nyt matkateosta on tullut oma kokemuksensa. Se on miellyttävä ponnistus, jonka jälkeen on “ansainnut” olla perillä. Ja kun jokin muuttuu itsestäänselvyydestä ansaituksi, nousee sen arvo mielessä aivan toiselle tasolle.

Erilaista menoa kaupungilla, tilanne naisten vaahteraliigan ottelusta Wolverines vastaan Trojans.
Helsinki Wolverines voitti Turku
Trojansin joukkueen.

Ja sen oivalluksen ansiosta kaupunkiin oli helpompi suhtautua uudella tavalla löytää siihen uusia merkityksiä. Sittemmin olen ottanut päiväunet Tokoinrannan nurmikolla, seurannut naisten vaahteraliigan otteluita Brahen kentällä, yöpynyt retkeilymajassa Katajanokalla ja löytänyt herukkapensaan keskeltä katua Kruunuhaassa.

Pieniä asioita, kyllä, mutta aivan yhtä merkittäviä ja silmiä avaavia kuin islanninhevossafari tihkusateessa vulkaanisten kivien keskellä.

Matkallaolon koulukunnat

Kun siirtymisestä tulee osa kokemusta ja perillä-sanan merkitys hämärtyy, muuttuu matkustamisen luonne kokonaan.

Vaikka pakettimatkailu ja lentäminen on tämän ajan suuri ilmiö, eivät “matkallaolijat” ole maailmasta kadonneet. Karavaanareille ja veneilijöille liikkuminen on se juttu, missä “perillä” liikkuu heidän kanssaan paikasta toiseen. Moottoripyöräilijät matkaavat ajaakseen ja kohde on usein sivuseikka.

Mutta minä en halua ottaa velkaa, vastuuta ja omistaa autoa, matkailuautoa, asuntovaunua, venettä tai moottoripyörää.

Mies kävelee eksoottisen oloisella Helsinginkadulla aurinkoisena kesäsunnuntaina.
Helsinginkatu Kalliossa paljastui
vain keskustassa pörränneelle
espoolaiselle hurjaksi bilekaduksi.

Madventures puhui aikoinaan “travellereista”, elämäntapamatkaajista, jotka tutustuvat “oikeaan” maailmaan jossain turisteille rakennetun pintakerroksen alapuolella.

Käsitteessä on monia seikkoja, mitkä resonoivat omien käsitysteni kanssa. Mutta siinä missä traveller etsii aitoa kokemusta, minä haen jotain enemmän.

En ole kokki tai biologi, mutta kuitenkin

Kolumbus halusi mullistaa kaupankäynnin ja etsi vaihtoehtoista meritietä Intiaan. Cook haki vaurautta ja valloitti uusia siirtomaita. Darwinin havainnot Galapagos-saarilla mullistivat länsimaisen luonnontieteen.

En ole tiedemies, merimies enkä sotilas. Mutta kuten niin moni meistä, ei työni ole sidottu konttoriin tunnin bussimatkan päähän kotoa. Eilen olin kuvaamassa Vantaan Tammistossa, huomenna Espoon Kivenlahdessa ja ensi viikolla ehkä teen taittoa jossain kahvilassa tai meren rannalla.

Kun kieltäydyin lentämästä, leikkasin itsestäni haaveet päästä tutustumaan New Yorkiin vähän paremmin tai koskaan käydä Australiassa tai Kiinassa.

Mutta nyt koronaherätyksen jälkeen mietin itsekseni: “Jos itsestäänselvyyden poistaminen ja pyöräily teki naapurikaupungista elämyksen, mikä muu on mahdollista? Jos pääsen junalla Pietariin ja Moskovaan, niin miksei aina Beijingiin asti? Ja eikö Atlantin yli kulje purjelaivoja?”

Voisin tehdä työni kuten kunnon veronmaksaja, taittaa matkaa liki päästöttömästi ja silti olla tinkimättä haaveistani.

Ja kuten sanoin jo aluksi: muutos lähtee aina yksilöstä käsin. Jos näytän sinulle, että unelmien toteuttamisen ja planeetan varjelemisen ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään, etsitkö sinä keinon tehdä itse samoin?

Author: Seppo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *