Cooper aamulla, tilit illalla – suurten projektien aikakausi

Esimerkki tilanteesta, miten eristystilanteen voi käyttää hyödyksi.

Aamut ovat pitkiä eikä mikään määrä kahvia tunnu kunnolla herättävän. Kun kello yhdentoista hujakoilla katson kelloa, se onkin jo melkein viisi. Ja vasta siinä kymmenen jälkeen kun kuopus käy nukkumaan, tuntuu päivä viimein lähtevän käyntiin!

Kuulostaako tutulta? Tervetuloa kotikaranteeniin!

Mitä enemmän piperrystä ja isommat projektit – sitä paremmin päivä pysyy kasassa

Yhtenä päivänä tytär sai etäkoulussa valmiiksi äitinsä farkuista ompelemansa repun, mutta häntä harmitti, kun se tyhjänä oli vain löysä säkki. Joten käytin suuren osan päivästä siihen, että leikkasin, ompelin ja liimasin siihen sisustan vanhasta tietokoneen suojapussista (sellaista paksua, pehmeää, hyvin muotonsa säilyttävää keinokuitua, kyllä te tiedätte!) Illan sitten piirsin tietokoneella kasvokuvaa hiuskihara kerrallaan, animoin sitä toisen ja siltikään se ei tehnyt muuta kuin hymyili vienosti.

Loin itselleni TikTok-tilin jo jokunen kuukausi sitten, mutta vasta päivät kotona saivat palaset loksahtamaan paikalleen. Halusin aloittaa tavalla, mikä tuntuu minulle sopivalta.

Jokeri-elokuvan musiikki on lähes shamanistista ja kolahti heti, kun löysin sen appin valikoista.

Idea on kuin solmu: kun yhden pään saa auki, usein kokonaisuus alkaa vähitellen purkautua.

Toisena päivänä juoksin aamupäivällä Cooperin testin ja puolen yön jälkeen ryhdyin kokoamaan yrityksen papereita kirjanpitoa varten.

Kolmantena päivänä onnistuin jättämään paperit postiin ilman ainuttakaan suoraa ihmiskontaktia ja mietin, mitä uutta voisin yrittää oppia tänään?

Ensimmäisinä kotipäivinä oli jopa eksoottista hääriä ja siivota. Se oli mukavaa niin kauan kunnes kello alkoi menettää merkitystään ja vuorokausirytmi karata käsistä.

Vasta, kun ryhdyin miettimään sellaisia projekteja, minkä tekoon ei normaalisti olisi aikaa ja lupasin toteuttaa ne juuri niin perusteellisesti kuin osaisin, alkoi toimintaan tulla ryhtiä.

Vuorokaudet ovat ehkä vielä pahemmin sekaisin kuin aiemmin, mutta edellisten päivien onnistumiset ja tehtävien suuruus tuntuvat juurruttavan olemisen johonkin tolkulliseen sen sijaan, että ajautuisin epätoivoon.

Ja entä se kolmas päivä? Olin sattumalta nähnyt mainoksen tutoriaalista, missä näytettiin, miten kaksiulotteiseen kuvaan voidaan luoda kolmiulotteisia elementteja. Kävin ohjeet läpi ja ryhdyin hommiin. Kuvia minulla on tuhansia, mutta miksi käyttää jotain vanhaa, jos voi vielä käydä ja ottaa uusia? Pyöräilin rannalle ja sainkin muutamia kelvollisia ruutuja ennen kuin tuuli kaatoi jalustan ja totesin, että ehkä se oli merkki siitä, että minulla oli kaikki tarvittava.

Lähdin rannalle hakemaan kuvaa, missä olisi simppeli asetelma ja syvyyttä. Siitä olisi helppo erottaa elementit itsenäisesti käyttäytyviksi elementeiksi. Liike on vaatimatonta, mutta jos mitään olen vuosien aikana oppinut visuaalisesta fuskaamisesta, toimivat hyvä idea ja hienovaraisuus usein paljon pelkkää softakikkailua paremmin.

Nyt yhdeksän tuntia myöhemmin työ on valmis! Normaalissa arjessa ei juuri koskaan ole tilaisuutta käyttää näin paljon aikaa opiskeluun, pieniin nyansseihin ja itsessään merkityksettömiin töihin.

Mutta jollain uskomattomalla tavalla lupa leikkiä on vapauttavaa, mikä on loistavaa vastapainoa nyt, kun uudet säännöt koettelevat pitelemättömyyteen tottunutta länsimaista ihmistä.

Miten sinä vapautat sisäisen itsesi, kun mahdollisuudet fyysiseen ilmaisuun ovat kaventuneet?

Author: Seppo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.