Päivät, joina en käytä rahaa

Koronaviruksen hiljentämä Aleksanterinkatu Helsingissä

Tämän päivän (2.4.2020) Helsingin Sanomissa Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar pohtii kotitalouksien taloudellisia valmiuksia pärjätä pandemian aiheuttaman taantuman kanssa (linkki lopussa).

Hän ottaa esiin kotitalouksien jatkuvasti kasvaneen velkaantumisen asteen ja kysyy kuinka moni meistä tänä verkkomaksamisen ja suoraveloitusten aikana tietää, kuinka paljon meillä on rahaa pankissa?

Pantzarin huoli on aiheellinen. Minä yleensä tiedän suunnilleen pankkitilini saldon, mutta ei siitä ole kuin kolme viikkoa, kun laskuja ei oltu veloitettu, kun kate ei ollutkaan riittänyt.

Kituuttaja porskuttaa

Kaupunki on hiljainen
Pariskunta hiljaisella Aleksilla.

Olen murehtinut hiipuvasta työtilanteestani jo viisi vuotta. Kuinka saan maksettua lainan lyhennykset ja turvattua perheen toimeentulon?

Mutta nyt, yhtäkkiä puolella miljoonalla suomalaisella meneekin huonommin kuin minulla, kituuttavalla printtialaan erikoistuneella graafikolla ja valokuvaajalla! Vaikka lehtien määrä ja tarjottavien uusien keikkojen määrä on jatkuvasti ollut hiipumaan päin, ovat minun luottoasiakkaani (puhun aina talouden jakkarasta, jota kannattamassa täytyy olla vähintään kolme jalkaa eli asiakkuutta, jotta se pysyy pystyssä), joiden kautta saan perustuloni kuin hitaasti puksuttavia vetureita, joihin pandemia ei nopeasti pure. Toimitukset työskentelevät jo valmiiksi näkemättä toisiaan juuri koskaan ja lukijat voivat nauttia valmiista lehdestä täyden karanteenin turvassa.

Toistaiseksi vain yksi asiakas on ilmoittanut, että huhtikuun keikka jätetään väliin, mutta samalla toinen tilasi joukon valokuvia, joten talous näyttää vielä yhtä niukan aurinkoiselta kuin aina ennenkin.

Vähentäminen on uusi luksus

Jos tulot eivät ole muuttuneet niin menot vasta ovatkin. Sitä mukaa kun kotona kykkäämisen rytmiin tottuu aina vaan paremmin, yhtäkkiä alkaa napsua päiviä, millaisia minulla ei ole ollut sitten myöhäisen teini-iän! En käytä senttiäkään rahaa! Yleensä vähintään lounaan tai kupin kahvia tulen hankkineeksi, mutta nyt ei mitään! Nada!

Ja useita päiviä peräkkäin! Suoraveloituksen mukaan lukien! Aikaisempaan niukkuuteen nähden tuntuu kuin olisin saanut lisää palkkaa! Yleisellä tasolla en ole kokenut oloani taloudellisesti näin huojentuneeksi pitkään aikaan.

Kyllä me pärjäämme!

Pandemia vaikuttaa pelottavan moniin työpaikkoihin. Lisäksi useilla on suurempia lainoja kuin minulla. Toivon kuitenkin että oma oivallukseni voisi antaa lohtua ja toivoa kaikille, joille taloudellinen ahdinko on uusi tuttavuus.

Haluan muistuttaa, että kulutuksen vähentämisen ei tarvitse tarkoittaa elintason putoamista. Minulla ei ole vuosiin ollut autoa ja mikroaaltouunikin tuli perheeseen vasta kun teini-ikäinen uhkasi ostaa sen vaikka itse, mutta onneksi sellainen sitten löytyikin anopin varastosta.

Silti viime vuonnakin saatoin matkustaa yli kuukauden ja syödä mitä halusin ilman, että piti tuijottaa hintalappuja kaupoissa.

Aina löytyy mahdollisuuksia. Kaikista ei ole ratkaisuiksi asti, mutta pienikin eteneminen avaa taas tilaisuuksia uusille mahdollisuuksille.

Meidän esi-isämme ovat pärjänneet läpi paljon pahempien kurimusten, joten kyllä mekin.

Linkki mainittuun Helsingin Sanomien artikkeliin:

https://www.hs.fi/elama/art-2000006460905.html

Author: Seppo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.