Hysterian ristiaallokko

Mies istuu aidalla Helsingin keskustassa syömässä leipäannosta, kun maa taantumassa paniikkiin

Yhden postauksen kehityskaari

Bloggaaminen avulla voin tarkastella omia tekojani ja motiivejani etäältä, kuin vieraan silmin. Yleensä se saa minut hymähtämään, mutta tällä viikolla reaktio on ollut aivan toisenlainen.

Ensin oli tarkoitus analysoida, miten ympäristöaktivisti voisi perustella lentoa Teneriffalle.

Sitten piti pohtia, voiko millään toimilla (hyväntekeväisyys, hiilidioksidikompensaatio tms) oikeasti “mitätöidä” omaa ilmastovaikutustaan?

Vielä keskiviikkona 11.3. koronahysteria ajoi miettimään, olenko realisti vai vaan itsepäinen, kun haluan edelleen matkustaa.

Perjantaina 13.3. matkatoimisto ilmoitti palauttavansa matkasta maksetun rahan. Jaakobin paini lentämisen ympäristöhaitoista katosi, mutta hämmästys ihmisluonnon ailahtelevuudesta vain kasvaa.

Tiedän omaavani ailahtelevaisen luonteen ja vuosien varrella olen oppinut hyväksymään sen. Kulunut viikko on kuitenkin osoittanut kuinka pikkulapsen tahto ja aikuisen logiikka vetävät päässäni yhtä köyttä ja ovat valmiit rationalisoimaan melkein mitä tahansa.

Itseni kohdalla sen jotenkin ymmärrän, mutta nyt koko maailma käyttäytyy samalla tavoin!

Vessapaperia ja outoa realismia

Ihmisiä tietokoneiden ääressä kahvilassa
Vielä torstaina korona oli vielä suurimmaksi osaksi jotain, mikä tapahtui muille.

Torstaina 12.3. tein toistaiseksi viimeisen katuvalokuvauskeikkani. Kaupungilla ihmiset tekivät edelleen normaalisti töitä kahviloissa ja hengailivat kaupungilla, mutta kaupoissa oli hamstraaminen jo alkanut.

Prisman käytävällä tuli vastaan ulkomaalaistaustainen mies, jolla oli kärry täynnä jauhoja ja punaista maitoa. Karuista oloista Suomeen turvapaikan perässä tulleiden kohdalla tarve varautua on helppo ymmärtää. Mutta entä me, jotka ovat kasvaneet siihen, että turvaverkko toimii.

Sosiaalisessa mediassa on naureskeltu ihmisten innolle ostaa WC-paperia. Koominen ilmiö kertoo kuitenkin paljon ihmisluonteesta. Intiimialue on arka ja äärimmäisen yksityinen asia. Siitä voidaan heittää huulta ja naureskella yleisellä tasolla, mutta missään nimessä ei haluta kohdata tilannetta, missä mistään siihen liittyvästä haluttaisi tuntea häpeää.

Olen lukenut kommentteja, missä ilmiötä ihmetellään, mutta samalla myönnetään, että itsekin on tullut täytettyä varastot.

Kaikesta tuittupäisyydestäni huolimatta tässä on asia, mikä ei kumma kyllä minua juuri hetkauta! Myöhäisessä teini-iässä kävin usein Pappani luona Turussa. Toisaalta hän oli samanlainen haaveilija kuin minä ja toisaalta taas omapäinen jäärä, joka ei koskaan antanut tippaakaan periksi: paatunut kommunisti, joka uskoi Romanovien paluuseen; jos vitosella sai, lähti se mukaan läheisestä huutokaupasta; kuka sitä nyt yöllä pihalle menisi, jos on käteviä mehutölkkejä käden ulottuvilla? Sellainen jäärä.

Vaikka Turun kaupungin mukaan jokaisessa alueen talossa oli kunnallistekniikka, oli laskenta jostain syystä hypännyt Papan talon yli Nummenpakalla. Pihalla, muutaman askeleen päässä ulko-ovesta, epäilyttävän lähellä kaivoa, oli vanha kunnon puucee-patteristo.

Jotenkin onnistuin pitkään välttämään tarkempaa tuttavuutta, mutta viimeinkin kun se päivä koitti ja helpottuneena olin etsimässä auttavaa rullaa, tuli äkkipysäys. Ei rullaa, vaan seinustalla pieni lokero, missä oli siisteiksi, strippisarjakuvan kokoisiksi kaistaleiksi leikattuja siivuja sen viikon ilmaisjakelulehdestä.

Kokemus ei ollut sen kummoisempi, mutta siitä auennut pärjäämisen oivallus on kantanut pitkälle! Myöhemmät kaksi interrailia ja kolme matkaa eri puolille Intiaa sujuivat kuin leikiten. Kun kerran oli oivaltanut, että saniteettisuuden kulmakiven, vessapaperin voi ottaa pois yhtälöstä ja silti selvitä hengissä, eivät kyykkyvessat, tuoksut ja kärpäset tuntuneet enää niin kummoisilta.

Pandemian kulmakivi

Olen aina ollut taipuvainen psykosomaattiseen oireiluun. Lasten sairasteluputkien myötä olen onneksi löytänyt mekanismeja sen hallintaan. Tärkeintä on oireilua aiheuttavien ärsykkeiden rajaaminen minimiin.

Viestintä ja tieto on tärkeää. Viruksen uutisoinnissa tiedotusvälineet ovat hyvin säilyttäneet neutraalin sävyn. Ongelman muodostaa jatkuva, vuorokauden ympäri saatavilla oleva tietovirta, mitä päivitetään tuntien ja minuuttien tarkkuudella. Sosiaalinen media ja kännykät ovat opettaneet meidät jatkuvaan läsnäoloon ja nyt uutiset hakkaavat tajuntaa joka kerta, kun otamme älylaitteen käteen.

Aloitin vapaaehtoisen karanteenin heti, kun sain tiedon, että matkatoimisto urheasti kovaa peruuntuneen matkani. Sopiva välimatka ja säännöstelty uutistenseuranta pitää sekä hysterian että psykosomaattisuuden aisoissa. Ja auttaa pitämään olennaisen mielessä:

Kyllä me pärjäämme!

Author: Seppo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *