Lihayhteiskunta ja kasvimaailma

Vegaaninen "Seitan & Chips" ravintolassa

“87 prosenttia kaikesta ruoan tuotantoon valjastetusta maasta käytetään lihankarjan kasvattamiseen”, esittää kamppailulajien ekspertti James Wilks dokumentissa “The Game Changer“, missä hän tutkii kasvipohjaisen ruokavalion vaikutuksia ja mahdollisuuksia.

Hurja luku ja se on vain yksi dokumentin listaamista vegaanisen ruokavalion hyötyjä yksilölle ja yhteiskunnalle kuvaavista muuttujista. En yleensä niele annettuja faktoja sellaisenaan. Datan tiivistäminen ja kerronnan painotukset aina vaikuttavat tuloksiin. Mutta, jos edes puolet (43,5%) esitetystä pitää paikkaansa, lihakarjan laiduntaminen ja sen tarvitseman rehun tuottaminen veisi lähes puolet kaikesta ruoan tuotantoon käytetystä maapinta-alasta.

Vuosikausia ovat terveysviranomaiset toistaneet kuinka pitäisi kasviksia syödä enemmän ja lihaa vähemmän. Sen lisäksi että muutos tekisi meistä terveempiä, saisimme pienellä muutoksella ruoan tuotantorakenteessa resursseja ylikansoittuneen maailmamme pahenevaan ruokakriisiin.

Pieni, vaikea teko

Usein kysytään, mitä voimme tehdä maailman tilan parantamiseksi? Keinoja on, mutta eteneminen pysähtyy kahteen tosiasiaan: yksilö haluaa luksuksensa (pihvi, lentoloma, oma auto) ja teollisuus voittonsa. Jos niiden jälkeen on paha omatunto, voidaan se hoitaa ostamalla pieni ilmastoteko.

Tekona yhden liha-aterian jättäminen pois viikossa on pieni, mutta ajatuksena pöyristyttävä. Sama lienee planeetan kanssa:

“Helppoja ja hienoja ideoita, kunhan minun ei tarvitse niitä toteuttaa.”

Marginaalihurahtanutta ei tarvitse kuunnella, mutta isoa vähemmistöä täytyy

Suomessa on vaikea keskustella kasvispohjaisesta ruokavaliosta neutraalisti. En voi puhua sen vaikutuksista ja luetella todisteita sen tueksi ilman, että joku pyörittää päätään ja toteaa: “toi on ihan hurahtanu”.

Se kertoo yhtä paljon ympäröivästä yhteiskunnasta kuin argumentoijasta. Mitä marginaalisempi ajatus, sitä suurempaan ääneen ja vakaumuksella asia täytyy esittää, jos toivoo sen saavan minkäänlaista näkyvyyttä yleisessä keskustelussa.

Kun vihreä liike pääsi ensi kertaa eduskuntaan, olivat ne kaksi persoonaa, pyörätuoli-Könkkölä ja villapaita-Ville ilmiöinä paljon enemmän esillä kuin aatteet, mitä he edustivat. Nyt, kymmeniä vuosia myöhemmin vihreät ovat oikeita vallankäyttäjiä, jotka puhuvat samaa kieltä ja pukeutuvat saman koodin mukaan kuin kollegansa.

Sama halu kärjistää ja kiinnittää huomio vain aatteellisiin tai elämäntapaan sidottuihin seikkoihin, kuin vihreiden eduskuntataipaleen alkumetreillä, vaivaa edelleen lähes kaikkea ravintokeskustelua.

Hiljainen, haaroittuva maailmankuva

Uskon, ettei aikuinen ihminen tarvitse eläinperäistä ravintoa elääkseen ja pysyäkseen kunnossa. En ota vegaanista ruokavaliotani esiin keskustelussa. En jaksa puolustella, miksi rimpuilen normia vastaan. Olen tyytyväinen valintoihini, en halua tuntea syyllisyyttä harkituista päätöksistä.

En sano: “Ei kiitos, en halua tuoretta korvapuustia, jonka kävit varta vasten tapaamistamme varten hakemassa lähileipomosta, kun leipomisessa on käytetty kananmunaa ja maitoa” vaan olen liikuttunut minua kohtaan osoitetusta huomiosta ja syön pullan.

Argumentoinnin sijaan mieluummin haen lisää tietoa. Etsin faktoja, yritän kuoria päältä pois tunnepohjaiset painotukset ja rakentaa monimutkaisempaa ja monisävyisempää “isoa kuvaa”, mikä ei mahdu lyhyisiin puolesta ja vastaan -puheisiin.

Author: Seppo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *